Ruokavalio, jonka avulla voit parantua

parantava ruoka

Ruokavalio, jonka avulla voit parantua | Kuten oot varmasti huomannut, tietyt ruoka-aineet aiheuttaa sulle enemmän ongelmia kuin toiset. Tällaisia ruokia oot saattanut jo karsiakin ruokavaliostasi pois ja saanut hivenen helpotettua oloasi.

On silti eri asia karsia pois ruokia, jotka just nyt tällä hetkellä tuntuvat aiheuttavan ongelmia, kuin karsia niitä ruokia, jotka oikeasti aiheuttavat ongelmia. Ja juuri näiden oikeasti ongelmia aiheuttavien ruoka-aineiden välttäminen on avainasemassa, kun halutaan parantua!

Parantumisen kannalta on todella tärkeää myös syödä parantavia ruokia. Ja syödä niitä P-A-L-J-O-N. Koska juuri ne, nimensä mukaisesti, parantavat sua!

Haluut varmasti tietää näistä lisää? Tässä artikkelissa kerron sulle, mitä parantava ruoka on ja miksi juuri tiettyjen ruokien syöminen ja tiettyjen ruokien syömättä jättäminen, on välttämätöntä parantumisen kannalta.

Ruokavaliomuutoksen vaikeus

Vaikka sä tiedät, että sun pitää muuttaa sun ruokavaliota, se saattaa ajatuksena tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta.

Oli kyse sitten mistä tahansa muutoksesta, muutos pelottaa meitä aina. Koska yhtäkkiä asiat ei olekaan tuttuja ja turvallisia, vaan uusia ja tuntemattomia.

Mä tiesin pitkään, että mun pitää tehdä muutos mun ruokavalioon, mutta mä viivyttelin sen kanssa. Mä siirsin sitä eteenpäin ja eteenpäin, koska mä en halunnut luopua mistään. Mä en halunnut luopua, koska se pelotti mua.

On hyvin pelottavaa ajatella elämää ilman jotain ruokaa, mitä on tottunut syömään aina. Ei tiedetä, mitä tehdään ilman sitä. Ei tiedetä, miten toimitaan ilman sitä.

Mutta jos haluaa muutosta oloon, on muutettava asioita. ”Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta”.

(Lue lisää Älä anna tämän syyn estää sua alottamasta parantavaa ruokavaliota)

parantava ruoka

 Ja vaikka se aluksi saattaa tuntua vaikealta, koska pelottaa luopua niin paljosta, se ei oikeesti oo sitä. Koska kun sä saat sen hyvän olon, sä et halua palata vanhaan. Sun ei tee mieli palata vanhaan, kun sä oot saanut ravittua sun kehoa oikein. Koska kun sun keho saa kaiken mitä se tarvitsee, se ei tarvii enää korvikkeita. Se ei tarvii sipsejä, karkkeja, jäätelöä, keksejä, limua, alkoholia, pizzaa, ranskalaisia joita sun saattaa nyt tehdä mieli. Se ei tarvii niitä oikeesti.

Sun keho tarvii puhdasta, puhdistavaa, parantavaa ruokaa. 

Sen lisäksi, että kasviperäinen ruokavalio parantaa sut, se myös tyydyttää sun mieliteot. Ja kun mieliteot on tyydytetty, sun ei tarvii enää taistella niitä vastaan. Kun mieliteot on tyydytetty, sun ei tee enää mieli vanhoja tuttuja, epäterveellisiä ruokia, joten uudenlaisesti syöminen ei ole enää vaikeaa eikä varsinkaan pelottavaa! Se on sun uusi ”normaali”, minkä johdosta oot saanut pysyvän, hyvän olon.

Parantava ruoka

Parantava ruoka on kaikkea sitä, mikä sisältää runsaasti vitamiineja, mineraaleja, ravintoaineita, kuituja, elävää vettä sekä luonnollista sokeria. Eli kaikki nämä aidot, alkuperäiset, puhtaat ja puhdistavat kasvikunnan antimet:

  1. hedelmät
  2. vihannekset
  3. villiruoka
  4. yrtit

(ei GMO)

Ja painotan tätä nyt vielä uudestaan, parantavaa ruokaa pitää syödä P-A-L-J-O-N! Ei riitä, että syöt muutaman hedelmän tai pari salaattia päivässä. 

Nämä parantavat ruoat ovat parantavia, koska ne eivät ruoki taudinaiheuttajia, vaan auttavat sun kehoa taistelemaan taudinaiheuttajia vastaan! Näistä kokonaisista kasviksista saat kaikki kehosi tarvitsemat rakennuspalikat, myös rasvat ja proteiinit. Kaikki rakennuspalikat myös imeytyvät kehoosi näistä kaikista parhaiten, koska kaikki on luonnollisessa muodossa ja niitä on juuri oikeassa suhteessa.

(Lue lisää Totuus hedelmistä – auttavat parantumaan kroonisista sairauksista)

ruokavalio jonka avulla voit parantua

Ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet

Kun haluat parantua, sinun pitää puhdistaa kehoasi.  Tällöin on siis ehdottoman tärkeää osata välttää kaikkia ruoka-aineita, mitkä estää kehon luonnollista puhdistumista.

Jokainen, joka

  1. kärsii jostain kroonisesta sairaudesta tai oireesta
  2. on huolissaan terveydestään
  3. tai haluaa ennaltaehkäistä mahdollisia sairauksia

ansaitsee kuulla näistä ongelmia aiheuttavista ruoka-aineista. Sen lisäksi, että ne estää kehon luonnollisen puhdistumisen, ne ruokkii ja siten vahvistaa sun kehossa olevia aktiivisia taudinaiheuttajia.

Anthony William on jakanut nämä ruoka-aineet eri vaiheisiin, jolloin niitä on helpompi alkaa välttämään vaihe vaiheelta.

  1. vaihe

vältä:

  • kananmunia
  • maitotuotteita
  • gluteenia
  • virvoitusjuomia
  • huomioi suolan kulutus
  1. vaihe

vältä edellisten lisäksi:

  • possua
  • tonnikalaa
  • maissia
  1. vaihe

vältä edellisten lisäksi:

  • teollisia ruokaöljyjä (kasviöljy, palmuöljy, rypsiöljy, maissiöljy, safloriöljy,soijapapuöljy)
  • soijaa
  • lammasta
  • kaloja ja mereneläviä (paitsi lohta, taimenta ja sardiinia)
  1. vaihe

vältä edellisten lisäksi:

  • etikkaa (myös omenasiiderietikkaa)
  • hapatettuja ruokia (mm. kombuchaa ja hapankaalia)
  • kofeiinia (mm. kahvia, matcha ja suklaata)
  1. vaihe

vältä edellisten lisäksi:

  • viljoja (paitsi kauraa ja hirssiä)
  • kaikkia öljyjä (eli myös terveellisempiä öljyjä kuten oliiviöljyä, saksanpähkinäöljyä, auingonkukkaöljyä, kookosöljyä, seesaminsiemenöljyä, avokadoöljyä, greipinsiemenöljyä, manteliöljy, macadamiaöljy, maapähkinäöljy, pellavansiemenöljy)

Bonus

parempien ja nopeampien tulosten saamiseksi vähennä tai välttele myös näitä:

  • suola ja valmiit mausteseokset
  • radikaalit rasvat
  • alkoholi
  • makuaineet (sekä luonnolliset että keinotekoiset)
  • ravintohiiva
  • sitruunahappo
  • keinotekoiset makeutusaineet
  • natriumglutamaatti
  • säilöntäaineet

Kunkin ruoka-aineen haittavaikutuksista pääset lukemaan Anthonyn uusimmasta Medical Medium – Cleanse to Heal kirjasta. Instagramin puolella availen näitä myös pikkuhiljaa suomeksi, joten jos et oo vielä ottanut mun ig-tiliä seurantaan, tee se nyt 🔻

 

-Noora

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *