Tässä postauksessa käydään läpi, mitä minä syön päivässä.
Katso video aiheesta täältä>>>>
Tämä on ihan todella kysytty ja toivottu aihe.
Enkä ihmettele, tottakai ihmiset on kiinnostuneita siitä, mitä puhtaalla ja puhdistavalla, kasvipainotteisella ruokavaliolla syödään ja milloin ja kuinka paljon.
Halutaan saada esimerkkiä, jotta voidaan peilata sitä omaa tekemistä ja saada varmuutta siihen.
Miksi teen tämän vasta nyt?
Syy, miksi en ole tällasta aikasemmin tehnyt, johtuu siitä, että ei ole mitään yhtä oikeata tapaa tehdä tai oikeita aikoja syödä tai oikeita määriä, mitä pitäisi syödä.
Me kaikki ollaan yksilöitä.
Ja me kaikki ollaan omilla matkoillamme omissa kohdissamme
Esimerkiksi silloin, kun muutin ruokavaliotani kasvispainotteisemmaksi, tarvitsin paljon enemmän ruokaa, mitä nyt tällä hetkellä tarvitsen, kun olen syönyt kasvipainotteisesti jo yli puolitoista vuotta.
Ja siksi on tosi tärkeä oppia kuuntelemaan sitä omaa kehoa.
Tarkoitus ei ole kärsiä nälästä, mutta tarkoitus ei myöskään ole olla ihan ähky täynnä.
Tarkoitus on tulla sopivasti kylläiseksi – niin, että parin tunnin päästä voi taas hyvällä ruokahalulla syödä jotain – mitä se sitten onkaan, isompaa ateriaa tai pienempää välipalaa.
Mutta koska tätä on nyt niin kovasti pyydetty, niin tässä tulee *mitä minä syön päivässä* -koosteeni.
Mitä minä syön päivässä?
Kangen vesi
Aloitin aamuni 9.5 pH arvoisella Kangen vedellä. Kangen laite ei virallisesti ole veden suodatin, mutta se puhdistaa vedestä epäpuhtauksia esim. bakteereja ja sitten se puhdistaa kloorin, mutta se juttu mitä Kangen tekee, on se, että se erottaa vedyn ja hapen elektrolyysin avulla ja näin syntyy alkalisoitua vettä.
Alkalisoitu vesi on ihan eri asia, kuin alkaalinen vesi. Alkaalista vettä saadaan, kun veteen lisätään jotain esim. mineraaleja tai kemikaaleja. Tällöin vesi pakottaa kehon väkisin väärään tilaan, jolloin se voi aiheuttaa paljon harmia.
Oikeaa alkalisoitua vettä saadaan vain elektrolyysin avulla. Se ei muuta kehon pH:ta väkisin vaan tasapainottaa sen takaisin homeostaasiin, eli sen normaaliin, luonnolliseen tilaan. Ja se on se tila, missä voidaan olla terveempiä.
Kangen vesi on myös antioksidanttista sekä vetypitoista eli se imeytyy solutasolla nesteyttäen tehokkaasti.
Kangen vedellä on siis todellakin paras aloittaa aamu!
Juon tätä Kangen vettä reilun puoli litraa heti herättyäni.
On tosi tärkeä juoda heti heräämisen jälkeen, jotta kehon energiat lähtee liikkeelle ja saadaan yön aikana kerätyt toksiinit huuhdottua sieltä kehosta pois ja näin tuetaan sitä kehon terveyttä.
Ja nimenomaan elävää vettä halutaan juoda, jotta saadaan sitä elämää ja energiaa sinne kehoon – ei kuollutta ja likaista vesijohtovettä.
Sitruuna-inkivääri-hunajavesi
Noin puoli tuntia Kangen veden jälkeen join reilun puoli litraa sitruuna-inkivääri-hunajavettä. Puristin Kangen veteen sitruunaa, raastoin palan tuoretta inkivääriä ja kruunasin veden hunajalla. Ah – niin hyvää.
Tämä vesi siis auttaa edelleen huuhtomaan kehosta myrkkyjä pois ja samalla antaa sille runsaasti tärkeitä rakennuspalikoita sitruunasta, inkivääristä ja hunajasta eli niistä se keho saa mm. hyviä ravintoaineita ja vitamiineja, jotka sitten tukee sitä hyvinvointia ja terveyttä entisestään.
Sellerimehu
Noin puoli tuntia sitruunaveden jälkeen join sellerimehua puoli litraa. Sellerimehu on täynnä elämää ja sillä on ihan hurjasta terveyttä tukevia ominaisuuksia, joista voit lukea lisää täältä>>>>
Smoothie
Sitten tein ison smoothien siinä 10-11 aikaa, mistä jaan usein kahteen osaan, eli toisen nautin heti kun olin sen valmistanut ja toisen sitten vähän myöhemmin 12-13 aikaa.
Tässä on tietysti tärkeä huolehtia, että se smoothie on tarpeeksi runsas ja täyttävä, jotta se tuo kylläisen olon ja pitää nälkää.
Itse tein tuttuun tapaan Heavy Metal Detox smoothien, johon tulee siis mustikoita, banaaneja, appelsiineja, korianteria, atlantin dulse merilevää, spirulinaa, ohranorasmehujauhetta sekä vettä. Tähän löytyy tarkempi ohje täältä>>>>
Omenaa
Iltapäivästä söin pari omenaa.
Kangen vesi
Vielä ennen päivällistä join taas Kangen vettä sen puoli litraa ja vähän päälle. Juominen kannattaa aina ajoittaa hyvissä ajoin ennen ruokailua tai vasta reilusti sen jälkeen – näin ruoansulatus toimii paremmin ruokailun aikana, kun ylimääräiset nesteet eivät pääse laimentamaan kehon omia ruoansulatusnesteitä.
Vegaaninen caesar-salaatti
Tänään tein päivälliseksi ihanaa caesar-salaattia ja paahdettuja kikherneitä. Olen onnistunut vihdoin kehittelemään täydellisen vegaanisen caesar-kastikkeen, missä ei ole siis tietenkään mitään eläinperäisiä raaka-aineita, mutta missä ei ole myöskään ravintohiivaa, öljyjä, etikoita tai misotahnaa, mitä usein näissä vegaanisissa caesar-kastikkeissa käytetään. Resepti tähän yksinkertaiseen, mutta herkulliseen caesar-salaattiin löytyy reseptikirjastani>>>>
Appelsiinimehu
Salaatti oli sen verran kevyt päivällinen, että noin puolentoista tunnin päästä sen jälkeen alkoi jo vähän huikomaan. Join siis reilu puoli litraa vastapuristettua appelsiinimehua tässä välissä.
Mango
Iltapalaksi söin vielä vähän hedelmää, tällä kertaa mangoa. Inhoan sitä tunnetta, kun nukkumaan mennessä on nälkäinen olo, siksi syön lähes aina jotain. Hedelmät on siitä hyviä, että ne eivät kuormita ruoansulatusta vaan sulavat tosi helposti ja nopeasti. Jos syödään illalla ennen nukkumaan menoa raskasta ruokaa, ruoansulatus joutuu tekemään töitä nukkuessakin, ja silloin uni jää heikoksi ja aamulla saattaa tuntua, ettei ole nukkunut ollenkaan.
Kangen vesi
Vielä noin tunti-pari ennen sänkyyn käymistä join lasillisen Kangen vettä. Liian lähellä nukkumaan menemistä ei kannata juoda suuria määriä, koska sitten joutuu yöllä ravata useita kertoja vessassa, mikä myös vaikuttaa siihen unenlaatuun ja seuraavan päivän jaksamiseen.
Usein olen kuullut ihmisten kertovan, että aamulla virtsa on todella keltaista ja haisee voimakkaalle, mikä kertoo siitä, että keho on liian kuiva. Ja päästäksemme tästä ongelmasta eroon, kannattaa juominen ja nestepitoisten ruokien nauttiminen muistaa myös illalla.
Siinä se
Vielä lopuksi haluan muistuttaa, että tämä oli vaan yksi esimerkkipäivä.
Ei ole oikeita tai vääriä määriä – tärkeintä on syödä itselleen sopivasti. Ja kun omaa kehoaan saa puhdistettua, kehoon saa myös paremman yhteyden ja sitä oppii kuulostelemaan entistä paremmin.
-Noora