Vegaaninen tomaatti-pinaatti piirakka | Leinosten kokeileva keittiö onnistui pari viikkoa sitten loihtimaan ihastuttavan, sekä vegaanisen että gluteenittoman tomaatti-pinaatti piirakan.
Ja koska reseptistä tuli paljon kyselyjä, päätin kirjoittaa sen auki pikimmiten.
Täältä tulee!
Vegaaninen tomaatti-pinaatti piirakka
Tän piirakan luominen alkoi, kun meidän keskimmäisen synttärijuhliin mietittiin tarjoiluja.
Mies ehdotti suolasia piirakoita ja tämä kuulosti yksinkertaisen hyvältä.
Alettiin googletella erilaisia ohjeita. Haluttiin, että ainakin yksi piirakka on sekä gluteeniton että vegaaninen, mutta sellaisia ohjeita ei niin vaan löytynytkään.
Korjaan, löytyi, mutta kaikissa niissä oli käytetty kaupan valmiita vegaanisia tuotteita. Yhdessä oli kaurakermaa, toisessa soijajogurttia, kolmannessa vegejuustoa jne.
Ja tää on musta suuri ongelma!
On täysin eri asia olla vegaani ja syödä kaupan valmiita tuotteita, missä on kasapäin rasvoja ja erilaisia lisäaineita kuin olla vegaani ja syödä aitoa, vähärasvaista ruokaa.
En siis löytänyt yhtään vegaanista piirakkaa, joka olisi tehty alusta asti itse – ilman näitä valmistuotteita.
Tästä siis alkoi kehittely.
Olihan mulla toimiva cashew-kastike, jolla voisi korvata perinteisen kermaviili-muna-seoksen.
Chilikastike houkutti ja sen kaveriksi päädyttiin täytteen osalta tomaattiin ja pinaattiin.
Pohjan suhteenkin jouduttiin vähän sumplimaan, koska ei haluttu käyttää voita tai juustoa. Noh, yllättävän toimiva saatiin siitäkin.
Resepti
Tarvitset:
Pohja
2,5dl kaurajauhoja
2 perunaa
1tl leivinjauhetta
40g kookosöljyä
1rkl puhdasta vettä
Ripaus hyvälaatuista suolaa
Täyte
2dl cashewpähkinöitä
2 perunaa
2,5dl keitinvettä
½ sitruunan mehu
½tl chilijauhetta
½tl valkosipulijauhetta
½tl paprikajauhetta
½tl mustapippuria
1tl hyvälaatuista suolaa
2rkl vaahterasiirappia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1tl kookosöljyä
250g miniluumutomaatteja
65g babypinaattia
Ohje
Valmista ensin täyte, jotta se ehtii paremmin maustua.
Laita cashewpähkinät likoamaan vähintään 6 tunniksi. Kun ne ovat lionneet, keitä perunat [voit keittää sekä pohjaan tulevat että täytteeseen tulevat perunat samaan aikaan].
Lisää blenderiin liotetut cashewpähkinät, 2 keitettyä perunaa, perunoiden keitinvettä ja mausteet. Blendaa tasaiseksi kastikkeeksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa hyvälaatuista suolaa ja muita mausteita.
Kuori sipuli ja valkosipulit ja pilko pieniksi. Paista kevyesti pannulla pienessä määrässä kookosöljyä. Lisää joukkoon babypinaatit.
Pese miniluumutomaatit ja halkaise ne. Sekoita halkaistut tomaatit sekä paistetut sipulit ja pinaatit blendatun kastikkeen joukkoon.
Valmista sitten pohja.
Sulata kookosöljy vesihauteessa. Raasta 2 keitettyä perunaa raastimella kulhoon ja lisää joukkoon kaurajauho, leivinjauhe ja suola. Sekoita. Lisää lopuksi juokseva kookosöljy ja vesi. Sekoita [kädellä].
Taikina on koostumukseltaan oikeanlaista, kun se ei tartu kiinni, mutta on levitettävissä piirakkavuoan pohjalle. Tarvittaessa lisää hivenen jauhoja/vettä.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista pohjaa n.5-10min. 200 asteessa uunin keskitasolla.
Nosta piirakkapohja pois uunista ja lisää täyteseos.
Laita takaisin uuniin ja paista uunin alatasolla vielä n.15-25min. kunnes pinta on saanut hieman väriä.
Nosta piirakka pois uunista ja anna sen hyytyä vielä uunin jälkeen ainakin 30min. ennen tarjoilua. Koostumus paranee, mitä pidempään maltat odottaa sen hyytymistä [parasta melkein niin, että on syönyt piirakan vasta seuraavana päivänä sen valmistamisesta].
Tein piirakan n.30cm ⦰ vuokaan, jolloin piirakkapohjan reunat ei riittäneet aivan vuoan yläreunaan asti. Jos siis haluat paksumman ja ylös asti ylettyvän piirakkapohjan, suosittelen tekemään piirakan vähän pienempään vuokaan.
Nyt vaan kaikki piirakoita leipomaan! Jakakaahan piirakkahetkiänne myös somessa ja tägätkää @noora.leinonen niin pääsen fiilistelemään teidän luomuksia!
Kaipaatko lisää reseptejä puhtaaseen ja puhdistavaan vegaaniseen ruoanlaittoon? Tutustu reseptikirjaan täältä>>>>
-Noora